sunnuntai 16. elokuuta 2009

Heporauta-huone


Puumalan Kalevalaiset Naiset on saanut 31.12.2009 lahjoituksena kolme
Elsa Koposen nimikirjaimilla varustettua ruokaliinaa (60x60 cm)
liitettäväksi Heporauta-huoneen esineistöön.

Kirjat saatiin luetteloitua 20.10. Aineisto odottaa siirtoa talvivarastoon.




Heporauta-huoneen sulkeuduttua toiminta jatkuu suljettujen ovien takana. Otto Koposen Harmaalan koululle lahjoittaman ja sittemmin Puumalan kunnan omistukseen päätyneen kirjahyllyn kirjat täytyy luetteloida ennen talvisäilytykseen siirtoa. Ulla ja Helena viime tingassa kirjojen ääressä hyytävän kylmänä syyspäivänä.
Heporauta-huone Puumalan Härkösen talolla on purettu
tältä kesältä. Olemme pitäneet palautekokouksen yhdessä
Puumala-Seuran kanssa. Heporauta-huone kalustetaan
uudistettuna taas ensi kesänä. Kiitämme kaikkia kävijöitä,
palautteen antajia ja etenkin henkilöitä, jotka ovat
tunnistaneet hääväkeä Heporautojen hääkuvasta.

Taustalla Elsa ja Frans Aksel Hästeskon hääkuva.

Heporauta-huoneen avajaisissa 15.6.2009. Elsa Heporauta-asiantuntija, kotimaisen kirjallisuuden dosentti, Katriina Kajannes (keskellä). Kuva Matti Vainikka.

Urakka on valmis ja näyttely voidaan avata. Ulla Paavilainen ja Helena Rossi.

Heporauta-huoneen 'äiti', Ulla Paavilainen, ja näyttelysuunnittelija Tiina Penttinen suunnittelutyön alkuvaiheessa.




Puumalan Kalevalaiset Naiset haluaa tuoda esille Puumalassa syntyneen kirjailijan ja kulttuurivaikuttajan, Elsa Heporaudan, elämäntyötä. Haluamme kertoa mahdollisimman monelle tämän monipuolisen naisen elämästä ja toiminnasta sanoin ja kuvin. Sen vuoksi olemme perustaneet Puumalan Härkösen talolle Heporauta-huoneen. Huone on avoinna Puumalan Taideyhdistyksen näyttelyn yhteydessä 30. elokuuta asti ma, ti, ke, ja pe klo 10 - 16 ja torstaina klo 12 - 18.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti